No jäläkkee ja vähän tottistakin
Sunnuntaina, Marraskuun 1. 2009 luokassa Jälkiharjoitukset, TottistelutTänään heti aamusta jälleen jäljenpolkuun. Minulle sattui helppo keissi, kun piti polkea jälki pikku-parralle (eli noin 150m), kun taas Liisa-poloinen polki molemmalle mustalle.
Martin jäljelle nosto siten, että itse kuljen tiellä ja Martti metsässä. Otti hyvin jäljen ylös, tarkkoi tien reunaan takajälkenä ja lähti ajamaan. Jälki kulki reilunkokoisessa taimikossa, ylös ja alas rinnettä. Pohja enemmän sellaista hiekka-kanervikkoa kuin “oikeaa metsää”. Taimikosta jälki nousi laavulle, joka soralla ympäristöstään. Laavun ympärillä jäljentekijä oli tsippaillut (ihan tarkoituksella) ympäriinsä ja palannut välillä takaisin ja kulkenut pitkin penkkejä. Kun Martti ajoi laavulle, ei tsippaillut muuten ilmeentynyt kuin pään heilumisena vähän edestakas. Jatkoi oikeastaan suorilla ajoa laavun taakse ja sieltä metsään. Pieni pätkä metsää ja jälleen siirto taimikkoon alarinteeseen, jossa paluuperä. Ajettiin päähän ja jälki hävisi. Martti pyöri aikansa ja lähti todella oikein keskittyen ajamaan paluuperää takais. Ajoi kuitenkin siten myös takajälkeä takas melkein laavulle.
Tämän jälkeen lähdettiin nostamaan jälkeä aukon reunasta, josta sen pongasikin samantein ja ajoi loppupätkän hyvin. Jäljentekijä oli vähän ennen loppua kulkenut takaperin ja tehnyt ilmeisesti jotain tanssiaskeleitakin, mutta eipä nämä vauhtia häirinneet. Tietä lähestyessä sattui juuri koiranulkoiluttaja tielle, mutta Martti ei edes vilkaissut sinne. Tällä kertaa jäljen päässä olikin maalimies.
Kaksi keppiä kolmeta jäi jostain syystä matkalle. Mietin, jotta olisiko vaikutustua silä, että kepit oli meidän omia keppejä (toki jäljentekijä ne hajusti)?
Voitolle sitten alokasmainen jälki, jolle lyhyt nostatus. Alusta oli vähän keljua maassa olevine runkoineen. Voitto nosti jäljen ok, mutta jäi miihailemaan jotain (todennäköisesti siellä ulkoilleen koiran hajuja, jotka häiritsevät Voittoa erityisen paljon). Lähti kuitenkin ajamaan hyvin ja selvitti jäljen ihan mallikkaasti loppuun asti. Jäljellä oli kolme kulmaa, jotka selvitti hyvin. Voitto pysähtyy kyllä melkein suoraan kulmaan ja etsii siitä jatkoa, eli tuntuisi pitävän jäljestä varsin hyvää huolta. Toki se ajo on sellaista, öh, verkkaista, mutta varsin tarkkaa työtä tuntuisi tekevän. Tänään tosin oli vähän huolettomampaa ajoa.
Ja sama juttu Voitollakin, että kaksi keppiä kolmesta jäi. Ihme homma. Loppupalkka kuitenkin löytyi ja siellä vietettiin reilusti aikaa kehuen, joka onkin Voitosta äärettömän mukavaa.
Lisäksi Voitolle pentukurssin jälkeen vielä pieni pätkä tottista. Kentällä oli pentukurssin päätöskokeen jälkeisiä lihapullalautasia maassa, jotka hieman häiritsivät keskittymistä.
Pieni pätkä seuraamista henkilöryhmällä. Henkilöryhmä on Voitolle ollut haateellista, koska pakkohan niitä ihmisiä olisi vähän käytävä tervehtimässä. Mutta tänään ryhmä meni ok, seuraaminen kyllä kauttaaltaan ärsyttävän löysää. Löysää siis siten, että tulla jumputtaa kyllä vieressä ja kontaktissa, mutta jotenkin löysästi ja helposti tulee väljääkin.
Lisäksi teimme istumaan jääminen, jonka tekee kyllä erinomaisen hyvin :) Lopuksi vielä luoksetulo eteenistuen, haki vähän asentoa edessä. Eteenmeno motivoiden oikein hyvä: voimakas ja vauhdikas.
Ei kommentteja »
Ei kommentteja.
RSS-virta tämän artikkelin kommentteihin. URI jäljitykseen